Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja oppisopimuskoulutuksena, Pello

Kuvaus:

Lähihoitajana työskentelet sosiaali- ja terveysalalla hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä. Työssäsi autat, opastat ja hoidat asiakasta yksin tai työryhmässä. Työpaikka voi olla esimerkiksi terveyskeskus, palvelu-, kuntoutus- tai vanhainkoti, päiväkoti, lastensuojeluyksikkö tai asiakkaan koti.

Suoritat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tai tutkinnon osia. Voit suorittaa myös hoiva-avustajakoulutuksen suorittamalla tutkinnon osat Kasvun ja osallisuuden edistäminen 25 osp ja Ikääntyvien osallisuuden edistäminen 35 osp.

Koulutuksen aikana opiskelet taitoja sekä koulussa että työpaikoilla esimerkiksi päiväkodeissa, hoitolaitoksissa, kotihoidossa, sairaaloissa sekä asumis-, palvelu- ja kuntoutumisyksiköissä. Tutkinnon suorittaja voi toimia myös yrittäjänä.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja opinnot kestävät aiemmin hankitusta osaamisesta riippuen. n. 2-3 vuotta.

Pellossa toteutetaan Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala sekä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala, lähihoitaja. Opiskelijalla on mahdollisuus halutessaan hakeutua Kemiin opiskelemaan muita osaamisaloja.

Opinnot toteutetaan monimuotopäiväopetuksena työ- ja verkkopainotteisesti, sisältäen lähi- ja etäopetusta, itsenäisiä tehtäviä ja työelämässä tapahtuvaa oppimista. Työelämässä oppiminen voidaan tehdä omalla kotipaikkakunnalla. Opintojen aikana hyödynnetään luontoa, eläimiä ja puutarhaa asiakkaan terveyden sekä hyvinvoinnin edistämisessä (Green care). Opintojen kesto on 2–3 vuotta henkilökohtaistetusti.


Opetuskieli: Suomi
Suomen kielen taitotaso: vähintään tasolla B1.2

The language of instruction for the degree is Finnish.
Language skill requirements of study fields: B1.2

Lue lisää kielitaitovaatimuksista sivuiltamme

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Monimuotototeutus

Hakuaika:

Jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Nonstop

Paikkakunta:

Pello

Kohderyhmä:

Opinnot voidaan suorittaa oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimus edellyttää työsuhdetta ja työnantajan sitoutumista koulutukseen. Oppisopimukseen hakeutuminen ainoastaan puhelimitse, asiakkuusvastaava Maija Hakala +358405135296.

Lisätietoja:

Tuntiopettaja Sini Westerling, +358401319209, sini.westerling(at)lappia.fi

Katso toteutussuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen Hae yhteishaussa

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, päivämonimuotokoulutus Muonio

    Paikkakunta:
    Muonio
    Hakutavat:
    Yhteishaku
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Terveysalan ammattitutkinto: jalkojenhoitaja tai kipsiteknikko

    Paikkakunta:
    Oulu
    Hakutavat:
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Työkykypassi

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Ilmoittaudu sähköpostitse heikki.alatalo(at)lappia.fi