Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut lähihoitaja osaa toimia työssään alan säädöksiä ja toimintaohjeita sekä arvoperustaa ja ammattietiikkaa noudattaen. Hän osaa toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa sekä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan tai potilaan terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä sekä kasvua ja osallisuutta edistävää hoito- ja huolenpitotyötä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatuksen toimintaympäristöissä. Hän osaa antaa asiakaslähtöisesti palvelujen ohjausta, hyödyntää monipuolisesti hyvinvointiteknologiaa ja kehittää omaa ammattitaitoaan elinikäisen oppimisen mukaisesti. Hän osaa huolehtia potilas- ja asiakasturvallisuudesta, toimia aseptisesti ja ergonomisesti sekä huolehtia työturvallisuudestaan ja työhyvinvoinnistaan.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset perusvalmiudet ammattialan eri tehtäviin ja erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä työelämän toimintakokonaisuuteen liittyvällä osa-alueella. Ammattiopisto Lappiassa toteutetaan osaamisalat, joihin on riittävä määrä opiskelijoita.
• Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalassa hän osaa edistää varhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, hyvinvointia ja oppimista sekä lapsen, nuoren ja perheen terveyttä ja hyvinvointia
• Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalassa hän osaa työskennellä mielenterveys- ja päihdetyössä sekä tehdä alan asiakas- ja verkostotyötä
• Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalassa hän osaa toimia kotihoidossa asiakkaan toimintakykyä edistävästi ja edistää ikääntyvien osallisuutta
• Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalassa hän osaa edistää asiakkaan terveyttä, toimia kotihoidossa ja sairaanhoitotyössä
• Vammaistyön osaamisalassa hän osaa edistää vammaisen osallisuutta sekä ylläpitää ja edistää vammaisen toimintakykyä
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut voi työskennellä erilaisissa hoidon ja huolenpidon, vanhus- ja vammaispalvelujen, mielenterveys- ja päihdetyön, kotihoidon, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun, lapsiperheiden sekä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon avohoidon sekä laitoshoidon työtehtävissä. Työpaikkoja voi olla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa mm. vuodeosastoilla, poliklinikoilla, suunhoidossa, perustason ensihoidossa, perioperatiivisessa yksikössä, saattohoidossa, kotihoidossa tai kotisairaalassa.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään Opetushallituksen määräyksessä ”Opiskelijan terveydentilaa koskevat vaatimukset ammatillisissa perustutkinnoissa.”
Soveltuvuuskokeet järjestetään 2.-4.5.2023. Osallistut yhteen soveltuvuuskoepäivään ja saat kokeeseen erillisen kutsun.
Soveltuvuuskoe sisältää kirjallisia tehtäviä sekä psykologin ja opettajan tekemät yksilölliset haastattelut. Soveltuvuuskokeeseen osallistuminen on pakollista.
Tutkinnon laajuus: 180 osaamispistettä
Kesto: 2 – 3 vuotta
Lähitoteutus
Yhteishaku 20.2.2024 klo 8.00 – 19.3.2024 klo 15.00 sekä jatkuva haku
Syksy 2024 / Nonstop
Kemi
Peruskoulun päättänyt, hae yhteishaussa.
Lukion oppimäärän, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittanut, hae jatkuvassa haussa kohdasta, Hae suoraan oppilaitokseen.
Lisätietoja koulutuspäällikkö Johanna Antinoja, johanna.antinoja(at)lappia.fi, +358503109445
tai osaamisalavastaava Minna Taskila, minna.taskila(at)lappia.fi, +358503109469
Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä
-
Perustason ensihoidon osaamisalaopinnot valmiille lähihoitajille ja/tai sairaanohitajille
Paikkakunta:KemiHakutavat:Oppisopimuspalveluiden kauttaViimeinen hakupäivämäärä: 24.11.2023 -
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Pello
Paikkakunta:PelloHakutavat:Jatkuva haku
Oppisopimuspalveluiden kautta -
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, perustason ensihoitaja
Paikkakunta:KemiHakutavat:Yhteishaku