Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja, vastaanottovirkailija, matka-asiantuntija, päivämonimuotokoulutus Pello

Kuvaus:

Opinnoissasi valitset yhden kolmesta osaamisalasta: Matkailupalvelujen osaamisala, matkailupalvelujen myynnin osaamisala tai majoituspalvelujen osaamisala. Matkailupalvelujen tuottajana toimit matkailupalvelujen toteuttamiseen liittyvissä asiakaspalvelutehtävissä.

Vastaanottovirkailijana toimit esimerkiksi hotellin tai majoitusyrityksen vastaanoton tehtävissä.
Matka-asiantuntijana suunnittelet sekä myyt ja markkinoit matkailupalveluita esimerkiksi matkatoimistossa tai vaikkapa matkailun myynti- tai kehittämisorganisaatiossa.

Opinnoissasi perehdyt valitsemastasi osaamisalasta riippuen matkailualaan, asiakaspalveluun, opastustaitoihin, retki- ja luontoruoan valmistukseen, varausjärjestelmiin sekä matkailupalvelujen suunnitteluun, toteuttamiseen ja myyntiin. Asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyys, esiintymis- ja kielitaito sekä yrittäjähenkisyys ovat matkailualalla tärkeitä menestystekijöitä.

Jos haaveenasi on työ matkaoppaana ulkomailla tai osana lentokoneen miehistöä, myös tällöin matkailualan opinnot antavat sinulle hyvän pohjan työelämään. Osan opintoihin sisältyvästä työssäoppimisesta voit suorittaa halutessasi myös ulkomailla.

Monimuotototeutus sisältää lähi- ja etäopetusta sekä työssä oppimista.
Opinnot alkavat 2.8.2023.

Laajuus: 180 osp
Kesto: 2 – 3 vuotta

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Monimuotototeutus

Hakuaika:

Yhteishaku 21.2.2023 klo 8.00 - 21.3.2023 klo 15.00 sekä jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Syksy 2023 / Nonstop

Paikkakunta:

Pello

Kohderyhmä:

Peruskoulun päättänyt, hae yhteishaussa.

Lukion oppimäärän, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittanut, hae jatkuvassa haussa kohdasta, Hae suoraan oppilaitokseen.

Opinnot voidaan suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimus edellyttää työsuhdetta ja työnantajan sitoutumista koulutukseen. Oppisopimukseen hakeutuminen ainoastaan puhelimitse.

Lisätietoja:

Toimipaikkapäällikkö Simo Sova, +358505715207, simo.sova(at)lappia.fi
Omaohjaaja Sirpa Leinonen, +358407470750, sirpa.leinonen(at)lappia.fi

Katso toteuttamissuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen Hae yhteishaussa

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Matkailualan perustutkinto, Monimuotokoulutus, Matka-asiantuntija, Matkailupalvelujen tuottaja, Vastaanottovirkailija

    Paikkakunta:
    Muonio
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
  • Matkailualan perustutkinto, matka-asiantuntija, matkailupalvelujen tuottaja, vastaanottovirkailija, monimuotokoulutus Salla

    Paikkakunta:
    Salla
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja, matka-asiantuntija, vastaanottovirkailija, päivämonimuotokoulutus Salla

    Paikkakunta:
    Salla
    Hakutavat:
    Yhteishaku
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta