Liiketoiminnan Leijonanluola-tapahtuma tarjoaa opiskelijoille palautetta yrittäjiltä

Uutinen

Lappiassa on toteutettu jo usean vuoden ajan vahvasti Nuori Yrittäjyys-toimintaa liiketoiminnan perustutkinnon opinnoissa alan opettajan Raija Paasimaan johdolla.

Perustutkintoon kuuluva opintojakso Yrityksessä toimiminen 15 osp suoritetaan osana Nuori yrittäjyys ry:n Vuosi yrittäjänä ohjelmaa. Yksi osa opintojakson toteutusta on Leijonanluola-konseptin mukainen tilaisuus, jossa opiskelijat pääsevät ideoimaan oman yrityksensä liikeideoita sekä esittelemään niitä yrittäjäraadille.

– Leijonanluolan avulla opiskelijat saavat palautetta tosielämän yrittäjiltä ja yritysten parissa työskenteleviltä. Opiskelijat saavat myös esiintymiskokemusta, kertoo liiketoiminnan opettaja Raija Paasimaa.

Syksyllä Leijonanluolassa opiskelijat esittelevät oman yrityksensä ja liikeideansa leijonille. Keväällä opiskelijat kertovat leijonille, kuinka heillä on yrityksensä ja myynnin kanssa mennyt. Opiskelijat ovat kokeneet Leijonanluola -konseptin toimivana.

– Tämä Vuosi yrittäjänä -ohjelma on paljon parempi tapa oppia. Jos kirjasta lukisin tästä, niin en varmasti muistais! Kun itse pääsee tekemään, asiat jää paremmin mieleen, kertoo SOMA NY:n yrittäjä Evi Pauna.

NY-toiminta käynnistyi vuonna 2017, ja Leijonanluolaakin on järjestetty siitä saakka.

PYKA NY

PYKA NY myy itsetehtyä pyykkietikkaa, joka raikastaa värejä ja neutralisoi pesuainejäämiä. PYKA NY:n yrittäjinä toimivat mm. Miisa Juutinen, Marianne Tallgren ja Nora Vanhapiha halusivat kokeilla uutta ja tuoda markkinoille ekologisen vaihtoehdon huuhteluaineelle. Pyykkietikkaa saa appelsiinin, laventelin ja sitruunan tuoksuisena.

– Ihmiset ei usein tiedä, että pyykkietikka on ekologisempaa kuin huuhteluaine, joten haluttiin tehdä ekologisempi vaihtoehto. Me ollaan panostettu myyntitapahtumiin, ja ensimmäisenä myyntipäivänä Lappialla myytiin koko ensimmäinen erä loppuun, kertovat PYKA NY:n yrittäjät.

Lisätietoja ja tilaukset PYKA NY:n Instagram-tililtä @pyka.ny.

Kuvassa liiketoiminnan opiskelijat ja Pyka Ny:n yrittäjät pitelevät valmistamiaan pyykkietikoita käsissään
PYKA NY myy ekologista ja itsetehtyä pyykkietikkaa.

SOMA NY

SOMA NY:n perustivat Jasmin Manninen ja Evi Pauna, jotka myyvät kotimaisia mehiläisvahakynttilöitä. Tuotteet ovat ekologisia, luonnonmukaisia ja itsetehtyjä, ja tarvikkeet on tilattu pienyrityksestä. Kynttilät ovat hajusteettomia, eivät savuta eivätkä valu. Kynttilöitä on tehty lukuisissa eri väreissä.

– Yrittäjänä on parasta se, että saa itse päättää, mitä tekee. Me haluttiin tehdä mehiläisvahakynttilöitä, koska ne ovat trendikkäitä ja ekologisia. Myyntiluvut yllättivät, myimme punaiset kynttilät loppuun ja valkoisiakin on mennyt yllättävän paljon, kertoo Evi Pauna.

Lisätietoja ja tilaukset SOMA NY:n Instagram-tililtä @soma_ny_

Kuvassa liiketoiminnan opiskelija ja Soma NY:n yrittäjä Evi Pauna pitelee käsissään tekemiään mehiläisvahakynttilöitä
SOMA NY:n valikoimaan kuuluu kotimaiset, luonnonmukaiset ja itsetehdyt mehiläisvahakynttilät.

SALSTREET NY

SALSTREET NY on katuvaatemerkki, jollaista ei yrittäjä Santeri Lintulan mukaan ole aiemmin Suomessa nähty. Ekologisuus on tärkeä osa brändiä, sillä yrityksen paidat on valmistettu 100-prosenttisesti kierrätetystä tekstiilijätteestä. SALSTREET NY:n toimintaan kuuluu tärkeänä osana myös musiikki, joka on tärkeänä osana tuotemerkin markkinointia.

– Innostus katuvaatemerkin kehittämiseen lähti, kun huomasin, etten löytänyt kaupoista mieleisiä katuvaatteita. Siitä syntyi ajatus omasta yrittäjyydestä, että alkaisin valmistaa vaatteita, joista itse pidän. NY-toiminnan avulla pääsin aloittamaan yritystoiminnan opettajien tuella, kertoo

Suunnitelmat tulevaisuutta varten ovat jo valmiina: Santeri tavoittelee uraa sekä musiikki- että vaateteollisuudessa.

Lisätiedot ja tilaukset SALSTREET NY:n Instagram-tililtä @salstreetwear.

Kuvassa liiketoiminnan opiskelija ja Salstreet Ny:n yrittäjä Santeri Lintula pitelee käsissään katuvaatemerkkinsä paitaa ja hupparia
SALSTREET NY on katuvaatemerkki, jonka tärkeänä osana on ekologisuuden lisäksi musiikki.

Leijonien kommentit

Tänä keväänä leijonina toimivat Satu Valli Lapin ammattikorkeakoulusta, Eija-Sinikka Juho Kauppakeskus Rajalla på Gränsenistä, Markus Ahokas LaVe Oy Lapin Vesileikkauksesta, Satu Labigne Ammattiopisto Lappiasta, Päivi Innala Ammattiopisto Lappiasta sekä Raija Paasimaa Ammattiopisto Lappiasta.

Leijonat kehuvat konseptia, ja kokevat sen tärkeäksi nuorten oppimisen kannalta. Konsepti opettaa paitsi liiketoimintaa, myös hyödyllisiä työelämäntaitoja.

– Vuosi yrittäjänä on hieno konsepti, sillä sen avulla nuoret pääsevät käytännönläheisesti oppimaan. Nuorten tekemiseen tulee tietynlainen vakavuus, ja omiin liikeideoihin halutaan panostaa. On hienoa, kun pääsee jakamaan omaa osaamistaan nuorille tämän tapahtuman muodossa, kertoo Satu Valli.

Leijonat kokivat nuorten olevan motivoituneita kehittämään yritystään, ja viime syksyyn verrattuna kasvua oli tapahtunut.

– Syksyyn verrattuna oli tapahtunut kehitystä: liikeideat olivat kehittyneet, markkinointiin oli panostettu ja esiintyminen oli luontevampaa. Nuoret ovat innostuneita liikeideoistaan, ja innostus vie asioita eteenpäin, kertoo Satu Valli.

Oman yrityksen perustaminen ja pyörittäminen opettavat nuorille vastuuta, ja oman liikeidean kehittäminen kehittää myös nuorten oppimista.

– Jokainen lähtee omalta tasoltaan ja on mielenkiintoista seurata, kuinka liikeideat kehittyvät. Joitain muutoksia syksyn suunnitelmista oli tullut, mutta se myös osoittaa kehittymistä: kun huomaa, ettei jokin idea toimikaan, on tärkeää pystyä muuttamaan suunnitelmiaan, toteaa Eija-Sinikka Juho.

Kirjoittaja