Yhdessä parasta! Pohjoinen -verkostohanke – Luotsiopemallia jatketaan ja kehitetään ydinprosesseja sekä vertaisoppimista

Uutinen

Yhdessä parasta – kehittämisverkosto on osa opetus- ja kulttuuriministeriön laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaa, jossa kehitetään henkilökohtaistamista ja ammatillisen koulutuksen laatua työelämässä oppimisen toteuttamiseksi. Kehittämistyössä on mukana 76 oppilaitosta. Valtakunnallisesti toiminta on jaettu alueellisiin verkostoihin Yhdessä parasta! – Etelä, Itä, Länsi ja Pohjoinen.

– Yhdessä parasta! Pohjoinen -hankkeessa jatketaan ja jalostetaan aikaisemmissa Parasta –hankkeissa luotuja hyviä käytänteitä, kuten esimerkiksi Luotsiopettaja-mallia. Vertaisoppiminen on hankkeen punaisena lankana jatkuvana toimintana. Kaikissa oppilaitoksissa valmistellaan suunnitelma ydinprosesseja tukevalle vertaisvalmentaja-toiminnalle, toimintatavoille ja niistä tiedottamiselle opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Lappian osalta kaikki tämä tapahtuu aiemman Luotsiopettaja -toiminnan pohjalta ja käytämme edelleen myös Luotsi -nimeä. Hankkeessa kehitämme myös yhteistyössä työelämän kanssa asiakaslähtöisiä koulutus- ja oppisopimusprosesseja, kertoo osaamispalvelujohtaja Tuomo Palokangas.

Lappiassa vuonna 2019 Parasta hankkeessa aloitettu Luotsiope –malli jatkuu. Lappiassa haetaan uusia luotsiopettajia, jotka perehtyvät muuta opetus- ja ohjaushenkilöstöä henkilökohtaistamiseen, työelämässä oppimiseen ja arviointiin sekä oppisopimuskäytänteisiin.

Oppisopimuspalveluista asiakkuuspäällikkö Mirja Anttila ja asiakkuusvastaavat Maija Hakala ja Mari Määttä osallistuvat hankkeeseen kehittämällä opso-luotsitoimintaa Lappialla.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opsoluotsiksi valikoituneet opettajat koulutetaan hoitamaan oppisopimusprosessi kokonaisuudessaan itsenäisesti lyhyiden oppisopimusten osalta. Pilotointi kestää syksyyn 2021, sanoo asiakkuuspäällikkö Mirja Anttila.

Tällä hetkellä Lappiassa toimii kaksi Luotsiopea, opiskelijapalveluista lehtori Merja Liuski ja sosiaali- ja terveysalan opettaja Heikki Alatalo. Haemme lisää asiantuntijoita mukaan Lappian luotsitoimintaan.

– Tavoitteenamme on vakiinnuttaa Luotsi-toiminta Lappiassa pysyväksi opettajien työn tueksi. Yhdenmukaistamme käytäntöjä koulutussopimusprosessissa sopimustenteon osalta sekä varmistamme työpaikkaohjaajien minimiperehdytysten alueellista yhdenmukaisuutta, kertovat koulutuspäälliköt, pääluotsit Kai Heikkinen ja Mervi Finström-Isto.

Yhdessä parasta! Pohjoinen -hankeverkostoon kuuluu kymmenen koulutuksen järjestäjää. Hanketta koordinoi Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä REDU ja osatoteuttajina koulutuskuntayhtymä Lappia, Hengitysliitto ry/Ammattiopisto Luovi, Keskipohjanmaan koulutusyhtymä, Jokilaaksojen koulutuskuntatyhmä, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos/Kainuun ammattiopisto, Braahen koulutuskuntayhtymä/Koulutuskeskus Brahe, Koulutuskuntayhtymä OSAO ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.

Hankeaika on 17.6.2020 – 30.4.2022. Pohjoisen verkostohankkeen kokonaisrahoitusosuus on 648 700 euroa, josta Lappian osuus on 60 000 euroa.

Kirjoittaja

Ota yhteyttä

Palokangas Tuomo

Osaamispalvelujohtaja
puh.+358503598406
Kehittämispalvelut
Tornio, Urheilukatu 6

Heikkinen Kai

Koulutuspäällikkö
puh.+358504617181
Rakennusala, pintakäsittelyala, suunnitteluala, puuteollisuusala, talotekniikka
Tornio, Urheilukatu 6