Lappian puutarha-alan opiskelija Anna Lammassaari yhdistää tulevana kesänä työn ja opiskelun sujuvasti, kun hän suorittaa tutkinnon osan oppisopimuksella kesätöidensä yhteydessä. Ratkaisu tuo joustavuutta opintoihin ja mahdollistaa osaamisen kartuttamisen aidossa työympäristössä.
Anna päätyi puutarha-alalle yläkoulun jälkeen melko sattumalta. TET-jakso kukkakaupassa herätti kiinnostuksen alaa kohtaan, ja lopullinen päätös syntyi, kun kaveri hakeutui Lappiaan opiskelemaan. Nyt Anna on jo toisen vuoden opiskelija ja kertoo oppineensa opintojen aikana monipuolisesti kasvien hoidosta, kylvämisestä ja kukka-asetelmista – käytännössä laajasti koko alan perusosaamisesta.
Kesätyön hakeminen ei kuitenkaan ollut täysin mutkatonta. Kukkakauppoihin lähetetyt hakemukset eivät tuottaneet toivottua tulosta, mutta ennestään tuttu työnantaja tarjosi ratkaisun. Anna on työskennellyt aiempinakin kesinä 4H-yhdistyksessä, ja tällä kertaa hänet toivotettiin jo haastatteluvaiheessa tervetulleeksi takaisin.
Juuri tämän työnantajan kanssa syntyi myös mahdollisuus oppisopimukseen. Aihe tuli esille luontevasti, sillä työnantaja otti asian itse puheeksi.
– Oppisopimukset olivat työnantajalle jo ennestään tuttuja ja hän kysyi, haluaisinko tulla kesäksi oppisopimukseen, Anna kertoo.
Oppisopimuksen käytännön järjestelyissä Lappian oppisopimuspalvelut ovat olleet mukana tukemassa sekä opiskelijaa että työnantajaa. Anna tutustui oppisopimuksen mahdollisuuksiin jo opintojensa aikana, ja termi oli tullut tutuksi myös yhteishaun yhteydessä.
Kesän aikana Anna työtehtävät koostuvat esimerkiksi pihanhoidosta, pensaiden leikkaamisesta, haravoinnista ja puiden hoidosta. Työ on osittain tuttua aiemmilta kesiltä, mutta oppisopimus tuo siihen uuden ulottuvuuden.
– Nyt on kiva, että voi samalla suorittaa tutkinnon osan, Anna sanoo.
Oppisopimuksen ei tarvitse kattaa koko tutkintoa, lyhyemmätkin kokonaisuudet mahdollisia

Oppisopimus ei aina tarkoita koko tutkinnon suorittamista työelämässä, vaan se voi kattaa myös yksittäisiä tutkinnon osia. Tämä tekee opiskelusta joustavampaa ja mahdollistaa opintojen etenemisen eri elämäntilanteissa. Annan tapauksessa oppisopimusjakso huipentuu näyttöön, jota varten hän tekee opettajan antamia tehtäviä kesän aikana.
Kesätyö tarjoaa Annalle myös mahdollisuuden kehittää uusia taitoja. Hän toimii 4H-yhdistyksessä apuohjaajana ja toivoo pääsevänsä ohjaamaan nuorempia kesätyöntekijöitä aiempaa enemmän.
– Haluaisin kehittää ohjaustaitojani. Vastuullani on tänä kesänä kerrallaan pari nuorempaa työntekijää, hän kertoo.
Muille opiskelijoille Anna antaa käytännönläheisiä vinkkejä kesätöiden hakemiseen ja oppisopimuksen hyödyntämiseen.
– Kannattaa hakea mahdollisimman moneen paikkaan ja ajoissa. Ja oppisopimuksesta kannattaa kysyä rohkeasti, sillä sen solmiminen on yllättävän helppoa, hän kannustaa.
Niin oppisopimukset kuin koulutussopimuksetkin ovat opiskelijoille myös konkreettinen osoitus omasta ammatillisesta osaamisestaan, jota voi hyödyntää esimerkiksi omassa ansioluettelossaan. Annan esimerkki osoittaa, kuinka kesätyö voi parhaimmillaan olla muutakin kuin pelkkää työskentelyä: se voi olla myös tärkeä osa opintopolkua ja ammatillista kasvua.