Joulutervehdys

Uutinen

Kun vuosi sitten valmistelimme joulua, maailma näytti hyvin toisenlaiselta kuin olemme saaneet kuluvana vuonna kokea. Maailman myllerrysten keskellä olemme jälleen nähneet, että Suomi on vakaa ja turvallinen maa, josta me kaikki olemme varmasti hyvin onnellisia.

Suuret muutokset maailmalla ovat heijastuneet myös meidän arkeemme ja vuoteen 2022 on sisältynyt useita meitä haastavia tekijöitä. Lappia on osaavien ihmisten yhteisö. Kuluneena vuonna me olemme tunnistaneet haasteet ja vastanneet niihin parantaen ja kehittäen toimintaamme. Maailmalla levottomasti alkanut ja haasteellisesti edennyt vuosi on ollut kuitenkin Lappialle lopulta menestyksekäs ja olemme jälleen osoittaneet vahvuutemme.

Erityisen iloisia olemme opiskelijoiden, huoltajien ja työelämän antamista palautteista, joiden perusteella voimme todeta onnistuneemme osaajien kouluttamisessa työelämän tarpeisiin.

Kiitokset opiskelijoillemme, työelämätoimijoille, asiakkaille ja muille sidosryhmille sekä kaikille lappialaisille kuluneesta vuodesta ja ansiokkaasti tehdystä työstä.

Juha KalloSanna Laihinen
vs. kuntayhtymän johtajavs. rehtori

Author