Bridge the Ocean-hanke kokoaa kansainväliset kumppanit Muonioon

Uutinen

Bridge the Ocean on Erasmus+ -ohjelman kumppanuushanke, jossa luodaan globaalin liikkuvuuden ja yhteistyön malli eurooppalaisten ja kanadalaisten oppilaitosten välillä.

Partnereina on neljä oppilaitosta Suomesta, kaksi Kanadasta ja yksi oppilaitos Hollannista sekä Tanskasta. Hankkeessa suunnitellaan kaksi eurooppalaista ja yksi kanadalainen opintokokonaisuus, jotka pilotoidaan monikansallisella ryhmällä hankkeen aikana. Hanketta koordinoi Kainuun ammattiopisto.

— Hanke on ensimmäinen eurooppalainen ammatillisen koulutuksen Erasmus+ – hanke, jossa on mukana Euroopan ulkopuolisia partnereita. Opetushallitus on aiemmin valtionavustuksellaan kannustanut suomalaisia koulutuksen järjestäjiä kansainvälistymään myös Euroopan ulkopuolelle kuten Kanadaan. Tässä hankkeessa halusimme laajentaa näkökulmaa ja ottaa mukaan eurooppalaisia partnereita ja kokeilla liikkuvuuksia molempiin suuntiin valtameren yli, kertoo hankkeen projektipäällikkö, kansainvälisyyskoordinaattori Risto Virkkunen Kainuun ammattiopistosta.

Ammattiopisto Lappian Tunturi-Lapin osaamiskeskukseen Muonion toimipaikkaan kokoontuu 9. – 20.5.2022 hankkeen ensimmäisen opintokokonaisuuden matkailu- ja ravintola-alan opintoihin partnerioppilaitosten ryhmä. Mukana on yhteensä 26 opiskelijaa: 12 Kanadasta, 2 Hollannista, 4 Tanskasta ja 8 Suomesta. Opettajia on Kanadasta 6, Hollannista 2, Tanskasta 1 sekä Suomesta 4. Kanadalaisten ryhmässä on mukana myös media-alan opiskelijoita ja opettaja, jotka toteuttavat videodokumentin Muonion opintojaksosta.

Hankkeen yrittäjyyden opintokokonaisuus toteutetaan lokakuussa 2022 Kanadassa ja vihreän rakentamisen opintokokonaisuus toukokuussa 2023 Tanskassa.

— Pitkän korona-ajan jälkeen on hienoa ja samalla tosi jännittävää, että pääsemme kokoontumaan Tunturi-Lappiin Muonioon kansainväliseen tapahtumaan. Oppilaitosten välillä on ahkeroitu ja valmistauduttu jo hankkeen alusta asti ja tähän jaksoon liittyvää virtuaalivalmennusta on toteutettu lähes 3 kuukauden ajan, iloitsee Lappian KV-koordinaattori Marja-Liisa Tyystälä.

Bridge the Ocean -kumppanuushankkeen keskeisinä tavoitteina on lisätä opiskelijoiden ja asiantuntijoiden, opettajien globaalien liikkuvuuksien määrää ja samalla edistää niin ammatillisen kuin kansainvälisyysosaamisen ja avaintaitojen kehittämistä. Hankkeessa tavoitellaan näkyvyyttä ja kiinnostavuutta ammatillisen koulutuksen kansainvälistymiseen.

Inforuutu, jossa tiedot Bridge the Ocean hankkeeseen osallistuvista oppilaitoksista.

Lisätietoja

Risto Virkkunen
projektipäällikkö
Kainuun ammattiopisto
Puh. +358 44 594 8580

Marja-Liisa Tyystälä
KV-koordinaattori
Ammattiopisto Lappia
Puh. +358 40 717 1583

Kirjoittaja