Lapin pitkät välimatkat ja kasvanut kiinnostus ikäihmisten yhteisöasumiseen ovat lisänneet tarvetta uudenlaiselle hoivayrittäjyydelle. Ammattiopisto Lappia järjesti tänä keväänä ensimmäistä kertaa kotihoitoyrittäjyyteen keskittyvän ainutlaatuisen koulutuksen.
Yksi koulutuksen suorittaneista on torniolainen Sari Kenttä, joka hakeutui mukaan kuullakseen kokemuksia jo alalla toimineelta kotihoitoyrittäjältä. Koulutus on tuntunut opiskelijasta antoisalta.
– Haluan tuottaa ikäihmisille parempaa palvelua ja tehdä jotain, jossa pystyn vaikuttamaan positiivisesti ihmisten elämään. Kotihoitoyrittäjänä voisin tarjota yksilöllisempää, laadukkaampaa, rauhallisempaa ja luovempaa hoivaa, hän kertoo.
Kentän haaveena on perustaa lämminhenkinen ja luotettava perhekoti luonnon rauhaan. Hänen mukaansa yhteisöllinen asuminen rikastuttaisi niin yrittäjän kuin asukkaidenkin elämää.

Pitkät välimatkat lisäävät tarvetta hoivayrittäjyydelle
Kolarissa sijaitsevan ikäihmisten yhteisöasunto Onnelan perustaja ja hankeasiantuntija Minna Heiskanen on sparrannut tulevia yrittäjiä. Opiskelijoille kokemusasiantuntijan vinkit ovat olleet tärkeitä, sillä ala eroaa monin tavoin perinteisestä yrittäjyydestä.
– Kotihoitoyrittäjäksi ryhtyminen vaatii paljon lupia ja ilmoituksia. Yritysneuvojilla ei välttämättä ole riittävää osaamista alasta, eikä toiminta ole vielä laajasti vakiintunutta, avaa Heiskanen.
Hoiva-alan yrittäjyyden merkitystä Lapissa selittävät erityisesti pitkät välimatkat, sillä kotihoitaja ei välttämättä ehdi käymään useiden asiakkaiden luona päivän aikana.
– Ikäihmisten kimppakämpässä asukkaat elävät kodinomaisesti yhdessä ja saavat enemmän hoivaa ja huolenpitoa, Heiskanen tiivistää.

”Kotihoitoyrittäjyydessä on tulevaisuus”
Koulutuksessa on käsitelty muun muassa positiivisen hoivakulttuurin merkitystä, hoivayksikön johtamista sekä liiketoimintasuunnitelman laatimista. Esimerkkejä koulutukseen on poimittu Onnelan arjesta, jossa uudenlainen hoivakulttuuri näkyy muun muassa ulkoilun ja omaisyhteistyön erityisenä arvostuksena.
Sekä Kenttä että Heiskanen näkevät kotihoitoyrittäjyydessä tulevaisuuden. Molemmat ovat huomanneet, että yhteisöllinen asuminen Lapin luonnon keskellä on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa asuvien keskuudessa.
– Kotihoitoyrittäjyyden mahdollisuudet ovat laajat, ja työtä voi tehdä omalla persoonalla. Mallilla on saavutettu paljon positiivisia tuloksia ikäihmisten hyvinvoinnissa ja terveydessä, Heiskanen toteaa.
Lue ja lataa Kotihoitoyrittäjyyden ABC – 10 askelta kohti omaa kotihoitoyritystä -opas ilmaiseksi täältä!
Koulutus ja opas on toteutettu osana Euroopan unionin osarahoittamaa Läsnäoleva kohtaaminen – Yhteisöasumisesta vetovoimaa yrittäjyyteen -hanketta.
