Vuoden 2020 oppisopimusopiskelijan palkinto Lappiaan

Uutinen

On aika palkita tekijätyypit -kilpailussa haettiin vuoden 2020 parasta oppisopimusopiskelijaa, työnantajaa, työpaikkaohjaajaa ja yrittäjäopiskelijan mentoria sekä yrittäjäoppisopimusopiskelijaa. Oppilaitokset osallistuivat kilpailuun videoilla.

Oppisopimuskilpailu järjestettiin nyt neljännen kerran. Viime vuonna Vuoden työpaikkaohjaajan palkinnon voitti Lappian työpaikkaohjaaja. Suomen Oppisopimusosaajat ry:n hallitus valitsi yhdessä valintaraadin kanssa palkintojen ja kunniakirjojen saajat koulutuksenjärjestäjien lähettämistä ehdotuksista.

Vuoden 2020 oppisopimusopiskelijana palkittiin kaksi opiskelijaa: sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Miska Mikkonen Turusta (Länsirannikon Koulutus Oy WinNova) ja logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja Matias Tyystälä Kemistä (Ammattiopisto Lappia).

Palkitut tahot ja kunniamaininnan saajat julkaistiin Oppisopimuswebinaarissa 4.11. Palkinnot ja kunniakirjat luovutetaan kilpailuun lähettäneiden koulutuksenjärjestäjien toimesta myöhemmin. Kunniakirjat on allekirjoittanut opetusministeri Li Andersson.

Matias Tyystälä hymyilee leveästi palkitsemistilaisuudessa voittajien julkaisemisen jälkeen. Hän työskentelee perheensä maanrakennusyritys Jorma Tyystälä Ky:ssä. Hän suoritti Logistiikan perustutkinnon ja valmistui autonkuljettajaksi keväällä 2020.
– Oppisopimuskoulutus on paljon joustavampi tapa opiskella, kuin normaali päiväopetus. Lähipäiviä ei ole niin paljon, mutta opiskelumuoto vaatii kyllä joustavuutta ja motivaatiota, jotta koulutehtäviä jaksaa tehdä illalla työpäivän jälkeen. Itselleni tämä oli paras mahdollinen vaihtoehto suorittaa tutkinto, kertoo Matias. Tarkoitus on jossain vaiheessa alkaa itse yrittäjäksi, kun sukupolvenvaihdos on ajankohtainen. Kannustan kaikkia oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneita ottamaan yrityksiin yhteyttä ja kysymään mahdollisuutta tutkinnon suorittamiseen oppisopimuskoulutuksena. Kisan voitto tuli kyllä täysin yllätyksenä, mutta mukavaahan tämä on, naurahtaa Matias

Valintaraati perusteli Matiaksen valintaa seuraavasti:

– Hän on nuori mies, jolla on tulevaisuus edessä. Hänellä on myös hieno asenne opiskeluun ja työntekoon. Yrittäjyys kiinnostaa häntä.

Asiakkuuspäällikkö Mirja Anttila iloitsee toistamiseen saadusta Oppisopimusosaajat ry:n palkinnosta.
– Tämä kuvastaa Lappian vahvaa yritysyhteistyötä Pohjois-Suomessa logistiikan kouluttajien, opettajien ja asiakkuusvastaavien kesken opiskelijan uralla etenemiseksi. Jorma Tyystälä Ky on hyvä esimerkki siitä, kuinka yritys käyttää oppisopimuskoulutusta olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Oppisopimuskoulutus on koulutusjärjestelmän osista yksi parhaiten yritysten tarpeisiin räätälöitävistä koulutuksista. Kun yrittäjä on kiinnostunut solmimaan oppisopimuksen työntekijälle tai itselleen, kannattaa ottaa yhteyttä Lappiaan. Hyvä on myös muistaa näin korona-aikanakin, että jos oppisopimuskoulutukseen otetaan työtön henkilö, voi työnantaja saada myös työvoimahallinnon maksamaa palkkatukea, muistuttaa Anttila. 

Lappian viestintä- ja markkinointipalvelut toteutti oppisopimusopiskelijan kilpailuvideon Lappian oppisopimuspalvelujen toimeksiannosta.

Lisätietoja Suomen Oppisopimus osaajat ry:
hallituksen puheenjohtaja Virpi Spangar, puh. 050 520 8854,
virpi.spangar(at)osao.fi

Lisää palkituista ja osallistuneista: Valtakunnalliseen oppisopimuskilpailuun osallistuneet 2020 

Author

Ota yhteyttä

Anttila Mirja

Asiakkuuspäällikkö
puh.+358405748351
Oppisopimuspalvelut
Tornio, Urheilukatu 6