Talousjohtaja Juha Kallo ja osaamispalvelujohtaja Sanna Laihinen Lappian johtoon

Uutinen

Lappian yhtymähallitus on nimittänyt vs. kuntayhtymän johtajaksi talousjohtaja Juha Kallon ja vs. rehtoriksi osaamispalvelujohtaja Sanna Laihisen. He sijaistavat Lappian kuntayhtymän johtaja/rehtori Virpi Liljaa, jolle yhtymähallitus on myöntänyt virkavapaan 3.11.2023 saakka. Tehtävien jako on tehty Lappian hallintosäännön mukaisesti.

Juha Kallo johtaa Lappia-konsernia ja toimii yhtymähallituksessa esittelijänä konsernin, kuntayhtymän ja koulutuksen järjestäjän asioissa. Hänelle jää myös talousjohtajan vastuita. Taloustoimiston johtovastuuta siirtyy talouspäällikkö Meiju Arvilalle, joka toimii taloustoimiston henkilöstön ja hankintakoordinaattorin esimiehenä.

Sanna Laihinen johtaa Ammattiopisto Lappiaa ja toimii yhtymähallituksessa esittelijänä oppilaitoksen asioissa. Hän sijaistaa vs. kuntayhtymän johtajaa. Myös Sanna Laihisen vastuisiin sisältyy jatkossakin osaamispalvelujohtajan tehtäviä ja hän toimii johtamiensa alojen koulutuspäälliköiden esimiehenä. Osaamispalvelujohtaja Anne Tryykin vastuulle kuuluvat hanke-, opiskelija- ja oppisopimuspalveluiden sekä KV-toimintojen johtaminen. Anne Tryyki sijaistaa vs. rehtoria.

Juha Kallon ja Sanna Laihisen esimies on Lappian yhtymähallituksen puheenjohtaja Outi Keinänen.

Kirjoittaja

Ota yhteyttä

Keinänen Outi

yhtymähallituksen puheenjohtaja
Yhtymähallitus
Tornio, Urheilukatu 6