Päivi Pukero johtaa Lappian yhtymähallitusta – ”Opiskelijoissa on elinvoimaa”

Uutinen

Torniolainen kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja yläkoulun opinto-ohjaaja Päivi Pukero johtaa Lappian yhtymähallitusta syksyllä 2025 alkaneella kaudella.

Yli 25 vuotta koulutuksen parissa työskennelleen Pukeron opintie alkoi ammatillisesta koulutuksesta nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan ohjauksen parista, josta se jatkui Joensuun yliopistoon ohjauksen maisteriohjelmaan. Historian sivuaineopinnot innostivat vielä toiseen maisterintutkintoon ja lopulta tohtorin väitöskirjan tekemiseen.

Lappian yhtymähallitustyö on Pukerolle mieluisa ja merkityksellinen tehtävä.

– Olen seurannut ammatillisen koulutuksen kehittämistä ja kehitystä alueella ensin opinto-ohjaajan roolissa, sitten Lappian kuntayhtymän valtuuston jäsenenä ja hallituksen varajäsenenä sekä viimeisimpänä opiskelijan vanhempana, hän kertoo.

Pukeron mukaan ammatillisella koulutuksella on keskeinen rooli alueen elinvoiman rakentajana.

– Työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien vastuulle korostaa entisestään ammatillista koulutusta alueen elinvoimatekijänä. On kuitenkin muistettava, että ammatillisen koulutuksen tärkein tavoite on opettaa opiskelijoille perusammattitaitoja ja työelämätaitoja. Opiskelijoissa on elinvoimaa!

Sinua saattaisi myös kiinnostaa

Ota yhteyttä

Pukero Päivi

Yhtymähallituksen puheenjohtaja
Yhtymähallitus
Tornio, Urheilukatu 6