Lappia ja Kemin Satama Oy vahvistavat yhteistyötä kumppanuussopimuksella

Uutinen

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Lappia-Koulutus Oy ja Kemin Satama Oy ovat vahvistaneet kumppanuussopimuksen, jolla lisätään jo vakiintunutta, paikallista yhteistyötä.

– Kemin Satama on koulutusmyönteinen organisaatio ja yksi tärkeistä strategisista tavoitteistamme on panostus henkilöstömme laaja-alaiseen osaamiseen. Laatu ja turvallisuus ovat toimintamme keskisiä painopisteitä ja muun muassa niiden vahvistamisessa hyödynnämme Lappian koulutuksia ja kehittämispalveluja, kertoo satamajohtaja Markku Rautio.

Rautio muistuttaa, että Kemin satamassa on käynnissä ja käynnistymässä suuria investointeja, jotka edellyttävät, että sataman toiminnot, henkilöstön osaaminen, sekä teknologia viritetään huippuunsa ja näin varmistetaan sataman toiminta kaikissa oloissa.

Kumppanuussopimuksen keskeisinä tavoitteina on helpottaa Kemin Satama Oy:n henkilöstön osaamisen kehittämistä, vahvistaa ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden työelämässä oppimista ja siihen liittyvää osaamisen arviointia. Lappian opiskelijat suorittavat työelämässä oppimisjaksojaan satamassa pääsääntöisesti koulutus- ja oppisopimuksilla.

– Lappia on monialainen ammatillisen koulutuksen toimija niin Meri-Lapissa kuin maakunnallisestikin. Teemme Lappiassa voimakkaasti työtä toiminta-alueemme työelämän toimijoiden elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Kuuntelemme herkällä korvalla teidän tarpeitanne, korostaa Lappian osaamispalvelujohtaja Antti Päivärinta.

Päivärinta kertoo, että Lappiassa on tehty uusia avauksia muun muassa logistiikka-alan kehittämisessä. Ensi syksynä alkaa varastopalvelujen osaamisala, jonka osaamisvalmiudet palvelevat hyvin myös sataman osaamistarpeita.

Lappia-Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Katja Jaako-Körkkö korostaa myös ammatillisen koulutuksen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävää, jonka keskiössä ovat koulutuksen järjestäjän ja työelämän välinen kumppanuus, asiakkaan tarpeet ja verkostot.

– Ammattiopisto Lappia ja Lappia-Koulutus Oy ovat kuin ”osaamisen kehittämiskauppa”, jossa voi suorittaa koko ammatillisen koulutuskentän kaikki tutkinnot: perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot tai tutkinnon osia sekä lyhyt-, pätevyys- ja korttikoulutuksia. Toteutusvaihtoehdoksi valitaan asiakkaalle parhaiten sopiva koulutusmuoto esimerkiksi räätälöity koulutus, oppisopimus- tai työvoimakoulutus, avaa Katja Jaako-Körkkö koulutusmahdollisuuksia.

Lisätietoja

Kemin Satama Oy, satamajohtaja Markku Rautio, puh. 040 844 1350, markku.rautio(at)keminsatama.fi
Lappia, osaamispalvelujohtaja Antti Päivärinta, puh. 050 359 8406, antti.paivarinta(at)lappia.fi
Lappia-Koulutus Oy, toimitusjohtaja Katja Jaako-Körkkö, puh. 040 648 2942, katja.jaako-korkko(at)lappia.fi

Kirjoittaja