Yhtyeen, kuoron tai orkesterin jäsenenä toimiminen, 15 osp

Kuvaus:

Koulutuksen tavoitteena on kehittää yhtye- ja henkilökohtaisia instrumenttitaitoja. Koulutuksessa:
• harjoitellaan suunnitelmallisesti ja ohjatusti yhtyeessä soittamista ja siihen kuuluvia asioita:
o bändibalanssi
o oman instrumentin rooli yhtyeessä
o teknisen peruslaitteiston hallinta, mm. henkilökohtainen monitorointi
o esiintymis- ja vuorovaikutustaidot

• muokataan ohjelmistoa kokoonpanolle sopivaksi
• laaditaan yhtyeelle sopiva keikkaohjelmisto
• perehdytään erilaisiin musiikkityyleihin
• tutustutaan musiikin teorian perusteisiin ja nuotinnusohjelmiin
• ohjataan suunnitelmalliseen ja jatkuvaan oman instrumentin henkilökohtaiseen harjoitteluun

Sisältö ja Aikataulu:
Toteutus:
Koulutus toteutetaan lähiopetuksen ja itsenäisenä tapahtuvan oppimisen yhdistelmänä henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaan. Lähiopetus tapahtuu arki-iltaisin 3x45min / viikko / 35 viikkoa. Koulutuksen aikana annetaan lisäksi 12x45min lähiopetusta omassa henkilökohtaisessa instrumentissa.

Koulutuksessa suoritat Musiikkialan perustutkinnon tutkinnon-osan Yhtyeen, kuoron tai orkesterin jäsenenä toimiminen,15 osp. Opintojen loppuvaiheeseen kuluu näyttö, jossa osoitetaan tavoitteiden saavuttaminen ohjelmiston harjoittelu- sekä live-esiintymistilanteessa.

Kouluttajana toimii Tuomas Lampela sekä konservatorion instrumenttiopettajat.

Koulutuksen aloitus: joustava

Muuta:
Oikeudet muutoksiin pidätetään

Hinta:

Koulutus on osallistujille maksuton.

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Lähitoteutus

Hakuaika:

Jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Nonstop

Paikkakunta:

Tornio

Kohderyhmä:

Koulutus on tarkoitettu yli 16v nuorille ja aikuisille, joilla on perustaidot soittamisesta / laulamisesta ja ovat halukkaita kehittämään taitoja yhtyetyöskentelyssä. Instrumentteina voivat olla laulu, kosketinsoittimet, kitara, basso, rummut, puhaltimet tai muu rytmimusiikin esittämiseen soveltuva instrumentti. Koulutukseen voi hakeutua myös jo olemassa oleva yhtye, joka haluaa ohjausta ja opetusta toimintaansa. Koulutukseen eivät voi osallistua jo 2.asteen koulutuksessa opiskelevat henkilöt.

Lisätietoja:

Koulutuksen toteutuminen edellyttää, että koulutukseen ilmoittautuu eri instrumentteihin opiskelijoita niin, että yhtyetyöskentely on mahdollista toteuttaa.

Vastuukouluttaja Tuomas Lampela, puh. + 358 40 7671617
Musiikin osaamisalavastaava Arto Kiimalainen, puh. +358 40 152 8432

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@lappia.fi

Katso toteutussuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Musiikkialan perustutkinto, musiikkiteknologi

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    Yhteishaku
    Jatkuva haku
  • Musiikkialan perustutkinto, muusikko

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    Yhteishaku
    Jatkuva haku
  • Musiikkituotannon ammattitutkinto, laulun tekemisen ja musiikin tuottamisen osaamisalat

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    Hakuaika
    Viimeinen hakupäivämäärä: 19.8.2024