Turvallisuusalan ammattitutkinto

Kuvaus:

Koulutus antaa ammattimaiset valmiudet työskennellä erilaisissa vartiointitehtävissä. Osaamista voi syventää mm. paikallis- ja piirivartioinnissa, hälytystehtävissä sekä pelastustoiminnan käytännöntehtävien lisäksi tarkastus- ja neuvontatehtävissä. Koulutus tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää osaamistaan eri kohteiden järjestyksenvalvonnassa, kauppojen sekä sosiaali- ja terveysalan toimipisteiden turvallisuusvalvonnassa.

Vartijana työpaikkanasi on yleensä vartioimisliike. Turvallisuusalan ammattitutkinto antaa valmiuksia hakeutua em. lisäksi myös yritysten omiin valvontatehtäviin. Lisäksi koulutuksessa on mahdollisuutta perehtyä turvallisuusalan esimiestoimintaan.

Turvallisuusalan ammattilaisen tulee hallita ennakoivan toiminnan merkityksen ja sen toteuttamisen työssään. Tilannehallinnan osaaminen korostuu eteenkin erilaisissa poikkeustilanteissa ja asiakaspalveluun liittyvissä ristiriitatilanteissa.

Tutkinto koostuu kahdesta pakollisesta tutkinnon osasta, yhteensä 50 osp
– vartijan koulutus 25 osp
– pelastustoiminta 25 osp

Valinnaisista osista tulee valita 2-4 tutkinnon osaa, yhteensä 100 osp
– toiminta eri vartiointimuodoissa 25 osp
– teknisten turvallisuusjärjestelmien käyttö 25 osp
– tilannehallinta 25 osp
– järjestyksenvalvonta 25 osp
– kaupan turvallisuustoiminta 25 osp
– turvatarkastus 25 osp
– henkilösuojaus 25 osp
– sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteiden turvallisuusvalvonta 50 osp
– sammutus- ja pelastustoiminta 50 osp
– turvallisuusalan esimiestoiminta 25 osp
– arvokuljetustoiminta 25 osp
– tutkinnon osa tai osia turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnosta, sähkö- ja automaatioalan
ammattitutkinnosta tai sähkö- ja automaatioalan erikoisammattitutkinnosta 25 osp

Koulutus toteutetaan monimuotoisesti lähi- ja etäopetuksen, ohjauksen sekä työpaikalla oppimisen yhdistelmänä. Lähipäiviä on yhteensä 13-16. Opettajina toimivat Ammattiopisto Lappian turvallisuusalan opettajat sekä asiantuntijoita työelämästä.

Koulutus toteutetaan oppisopimuksena tai omaehtoisena kouluttatumisena. Oppisopimus edellyttää työsuhdetta ja myös työnantajan sitoutumista koulutukseen. Omaehtoisessa kouluttautumisessa osallistut koulutukseen omaehtoisesti työsi ohessa.

Hinta:

Oppisopimus on osallistujalle ja työnantajalle maksuton.

Omaehtoisen koulutuksen hinta 150 €.

Tulosta sivu

Hakuaika:

Jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Nonstop

Paikkakunta:

Tornio

Kohderyhmä:

Koulutus on tarkoitettu yksityisellä turvallisuusalalla työskenteleville vartijoille, järjestyksenvalvojille ja muille valvontatehtäviä suorittaville tai näihin työtehtäviin hakeutuville.

Lisätietoja:

Turvallisuusalan osaamisalavastaava Jaakko Välimäki, puh. 050 406 5423

Oppisopimuskoulutus, Jaana Patokoski, puh. 040 648 7583

etunimi.sukunimi@lappia.fi

Hae suoraan oppilaitokseen

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja

    Paikkakunta:
    Rovaniemi
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta