Kalatalouden perustutkinto, kalanjalostaja, kalastuksenohjaaja, kalastaja, kalanviljelijä

Kuvaus:

Perustutkinnossa opiskelet monipuolisesti kalatalouden eri osa-alueita. Saat valmiudet toimia erilaisissa kalatalouden tehtävissä: vesi- ja kalantutkimuksessa, kalanjalostuksessa, kalastuksessa ja kalanviljelyssä. Opintojen aikana valitset suuntautumisesi neljästä eri vaihtoehdosta: kalastaja, kalanjalostaja, kalanviljelijä tai kalastuksenohjaaja. Lisäksi valitset valinnaisia tutkinnon osia kiinnostuksesi mukaan.

Kalastuksen opinnot sisältävät kalastuksen menetelmien opettelua, pyydysrakennusta ja vesillä liikkumista. Kalatutkimuksen opinnoissa pääset käytännössä tekemään mm. koekalastuksia, vesinäytteenottoa ja kalavesien hoitoa. Vesiviljelyn opinnot suoritetaan työpaikoilla tapahtuvina harjoitteluina. Oppilaitoksestamme löytyy nykyaikainen kalanjalostuksen oppimisympäristö, jossa opetellaan valmistamaan herkullisia kalatuotteita, kuten kylmä- ja lämminsavukalaa, kalaruokia ja säilykkeitä.

Opiskelu sopii erityisesti kalastuksesta, kaloista, luonnosta, ulkoilmasta ja käytännöllisestä työstä kiinnostuneille! Jatko-opintomahdollisuuksia on ammattitutkinnossa, erikoisammattitutkinnossa ja yliopistossa. Kalatalouden osaamista voi yhdistää kolmannella asteella maa- ja metsätalouden, elintarvikealan, kaupallisen alan, luonnontieteen ja tutkimuksen tutkintoihin.

Työpaikkoja:
Kalanjalostusyritykset
Vesiviljely-yritykset
Kalastusvälineliikkeet
Kalakauppa
Kalastusmatkailun yritykset
Tutkimuslaitokset ja organisaatiot
Oma yritys

Koulutus alkaa 2.8.2023.

Opetuskieli: Suomi
Suomen kielen taidot: Vähintään tasolla B1.1

Tutkinnon laajuus: 180 osaamispistettä
Kesto: 2 – 3 vuotta

Hinta:

Koulutus on oppivelvollisille maksuton.

Jos et ole oppivelvollinen, löydät lisätietoa kustannuksista sivulta https://opiskelijalle.lappia.fi/opiskelukustannukset/

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Lähitoteutus

Hakuaika:

Yhteishaku 20.2.2024 klo 8.00 – 19.3.2024 klo 15.00 sekä jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Syksy 2024 / Nonstop

Paikkakunta:

Kemi

Kohderyhmä:

Peruskoulun päättänyt, hae yhteishaussa.

Lukion oppimäärän, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittanut, hae jatkuvassa haussa kohdasta, Hae suoraan oppilaitokseen.

Lisätietoja:

Osaamisalavastaava Petteri Lepistö, puh. +358504018776, petteri.lepisto(at)lappia.fi

Katso toteutussuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen Hae yhteishaussa

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Kalatalouden ammattitutkinto Kalastusopas, Muonio/Pello

    Paikkakunta:
    Muonio
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
  • Kalatalouden ammattitutkinto, Kalastaja

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
  • Kalatalouden ammattitutkinto, Vesiviljelijä

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Jatkuva haku