Kiinnostaako E-urheilu osana ammattiin opiskelua?

Uutinen

Sinä opiskelet, me opetamme ja valmennamme!

Ammattiopisto Lappiassa vuoden 2020 aikana käynnistynyt e-urheilutoiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle. E-urheilun opintosisältöjen suunnittelutyötä on tehty yhteistyössä ammattiopiston kumppanin, valtakunnallisen e-urheilun toimijan SJ Esports Oy:n kanssa. Kumppanuudessa ollaan luomassa Suomeen koko maan kattavaa elektronisen urheilun oppilaitos- ja urheiluakatemiatoimintaa.

– Lappia on ensimmäisten oppilaitosten joukossa tekemässä ja kehittämässä e-urheilijapolulle parhaita mahdollisia ja järkeviä osaamispistekokonaisuuksia, mitä e-urheilunuori tarvitsee tavoitellessaan ammattilaisuutta tai syventäessään harrastuneisuuttaan. Kehittämistyössä meillä on omien opettajien ja valmentajien tukena SJ Esportsin vahva osaaminen ja verkostot, Lappia Urheiluakatemian koordinaattori Pekka Tiitinen kertoo tyytyväisenä.

Opiskelijat saavat osaamispisteitä osallistumisestaan Lappian urheiluakatemiatoimintaan, harrastamalla e-urheilua omatoimisesti ja/tai suorittamalla e-urheilun valinnaisia tutkinnon osia. Opintojen aikana opiskelijat saavat työkaluja sekä e-urheilun pelaajana että toimijana. Lappian kautta voit päästä mukaan SJ:n young talents -ohjelmaan ja kohti ammattilaisuraa. Tällä hetkellä valmennettavana pelinä on Counter-Strike: Global Offensive.

– Lappian e-urheilutoiminnassa on mukana useita kymmeniä eri alojen opiskelijoita. Meillä on kaksi ns. edustusjoukkuetta, jotka kilpailevat toisen asteen oppilaitosten välisessä valtakunnallisessa Educational Masters -koululiigassa. Lisäksi on haastajajoukkueita, jotka myös ovat mukana oppilaitoksen omassa valmennustoiminnassa, Tiitinen kertoo.

E-urheilijapolku kohti ammattilaisuutta tai harrastajana

Lappiassa on kolme eri tasoa e-urheilupelaamiseen osana ammatillisia opintoja. Opiskelijat, joiden tavoitteena on kilpapelaaminen ja pelaajapolku kohti ammattilaisuutta, valitaan e-urheilijapolulle ennakkotehtävien ja haastattelujen pohjalta. Kilpapelaamiseen suuntautuneilla on käytössään sekä Lappian että SJ Esportsin valmennus- ja peliosaaminen, tuki sekä verkostot ja mahdollisuus edetä SJ ýoung talents –ohjelmaan.

E-urheilujoukkue isolla areenalla punaisissa valoissa. Joukkue näkyy isolla skriinillä
SJ siirtyy 11 – 4 johtoon maailmanlistalla 12. olevaa CR4ZY:ä vastaan Kuva/Atte Mäläskä

Opiskelijat, jotka on kiinnostuneet kilpapelaamisesta haastajajoukkueissa, ilmoittautuvat joukkuetoimintaan ja he saavat myös valmennuksellista tukea. Harrastajajoukkueesta on mahdollisuus edetä kilpajoukkueeseen.

Harrastepelaamisesta kiinnostuneet opiskelijat tekevät oman suunnitelman e-urheilupelaamisesta omalla ajalla. He voivat myös suorittaa valinnaisista tutkinnon osista osaamispisteitä sekä myös ammattiosaajan työkykypassin Harrastuneisuus ja yhteistyötaidot –opintokokonaisuuden.

Haaveiden ammattiin e-urheilupolulla

E-urheilun opintopolku Lappiassa muodostuu valinnaisista tutkinnon osista, joista jokainen ammattiin opiskeleva voi kiinnostuksensa mukaan valita 5 – 15 osaamispisteiden kokonaisuuden.

Tutkinnon osissa käydään läpi kokonaisvaltaisesti muun muassa joukkueena toimimista, e-urheilun ekosysteemiä eli siihen kuuluvia toimijoita ja sidosryhmiä ja niiden suhteita toisiinsa, markkinointia, viestintää, fyysistä ja henkistä hyvinvointia, ergonomiaa sekä ruokavaliota.

Isolla areenalla e-urheilujoukkue pelaa.
SJ kamppaili turnauksessa 100 000 euron palkintopotista kolmen ulkomaalaisen huippujoukkueen kanssa. Kuva/Atte Mäläskä

– Lappian tarjonnan kaltaiset koulutus- ja valmennustoiminnat ovat tällä hetkellä parhaimpia urapolkuja toiselle asteelle siirtyvälle nuorelle, joka haaveilee ammattilaisuudesta e-urheilijana tai urasta alan ympärillä. Lappian ja kotimaisen huippu-urheiluorganisaation yhdessä tarjoama osaaminen ja verkostot ovat perheen tuen ohella kaikki mitä intohimoinen ja tavoitteellinen nuori e-urheilija tarvitsee kehittyäkseen ja rakentaakseen uraansa, kommentoi SJ Esportsin Urheilu- ja valmennustoimenjohtaja Otto Takala.

Lisätietoja

Pekka Tiitinen
opettaja, Lappian urheiluakatemian koordinaattori
Liikkuva Lappia –hankkeen projektipäällikkö
Ammattiopisto Lappia
Puh. 050 310 9360, pekka.tiitinen(at)lappia.fi

Otto Takala
Urheilu- ja valmennustoimenjohtaja
SJ Esports Oy
Puh. 040 752 8744
otto.takala(at)rushmode.com

Kirjoittaja

Sinua saattaisi myös kiinnostaa