Parturipalvelut

Kuvaus:

Koulutuksen aikana tutustutaan erilaisiin miesten hiusten leikkaustekniikoihin, -menetelmiin ja -mahdollisuuksiin. Lisäksi koulutuksessa suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia partakäsittelyjä asiakkaille mm. parranajo ja –muotoilu.

Koulutus toteutetaan lähiopetuksen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen yhdistelmänä. Huomioithan, että kontaktipäiville osallistuminen on välttämätöntä ja päivät ajoittuvat arkipäiville klo 8.00 – 14.45. Verkkoympäristöä hyödynnetään opetuksessa.

Koulutuksen aikana suunnittelet ja toteutat erilaisia hius- ja partakokonaisuuksia asiakkaille monipuolisin tekniikoin ja menetelmin. Koulutuksen sisältöön kuuluvat lisäksi asiakaskonsultaatio, ihon, parran ja hiusten hoitaminen, kaulan ja kasvojen alueen hieronta, pesu- ja hoitotuotteiden ja muotoilutuotteiden käyttäminen sekä asiakkaan kotihoito-ohjeistus. Tuloksena on entistä tehokkaampi palveluketju tai tuote. 

Parturipalvelut on hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon osa. Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa näytössä toimimalla asiakaspalvelutehtävissä kehittäen asiakas- ja palvelukokemusta. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittua ammattitaitoa ei voida arvioida näytön perusteella, ammattitaidon osoittamista täydennetään yksilöllisesti muilla tavoin.

Hinta:

Omaehtoisen koulutuksen hinta 200€ +alv. Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksuton.

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Monimuotototeutus

Hakuaika:

15.10.2021 asti

Aloitusajankohta:

29.11.2021

Paikkakunta:

Kemi

Kohderyhmä:

Koulutus on tarkoitettu hiusalan ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista parturityön perustekniikoista tai haluavat päivittää osaamistaan miesten hiusten leikkaus- ja parrankäsittelytekniikoista. 

Lisätietoja:

Leena Leskio, puh. 040 573 6611, leena.leskio@lappia.fi

Oppisopimus / Asiakkuusvastaava Jaana Patokoski, puh. 040-6487583, jaana.patokoski@lappia.fi

Hae suoraan oppilaitokseen

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Avoin ammattiopisto -tyyppinen koulutus

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    TE-palveluiden kautta
  • Urheiluakatemian hakijat

    Paikkakunta:
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
  • MuutosKoulutus Stora Enso Veitsiluoto Oy/Päivitä talotekniikan osaaminen! (nro 702014)

    Paikkakunta:
    Tornio
    Hakutavat:
    TE-palveluiden kautta
    Viimeinen hakupäivämäärä: 17.10.2021