Työelämäpedagogiikan toimintatapoja työelämän ja oppilaitoksen yhteistyöhön

Uutinen

Ammatillisessa koulutuksessa työelämäyhteistyö on keskeisessä roolissa opettajien ja asiantuntijoiden työssä. Osaamista tarvitaan opiskelijan ohjaamiseen ja arviointiin sekä opintojen opinnollistamiseen. Lappian oppisopimuspalvelujen asiakkuusvastaava Maija Hakala on suorittanut Oulun ammattikorkeakoulussa Työelämäpedagogi -koulutuksen, jonka tavoitteena on edistää ja kehittää työelämäpedagogiikkaa oppilaitoksen ja työelämän välillä.

Työelämäpedagogista osaamista on monenlaista: työelämäpedagoginen perusosaaminen, pedagoginen osaaminen, verkosto ja yhteistyöosaaminen ja johtamisosaaminen. Oppilaitokset ja työelämän toimijat tarvitsevat kaikkea tätä osaamista yhteistyön tueksi.

Hakala kertoo, että koulutuksen tavoitteena oli kehittää työpaikalla tapahtuvaa koulutusta, arviointia sekä työelämälähtöisiä, laadukkaita oppimisympäristöjä ja toimintatapoja. Koulutukseen kuuluvan oman työn kehittämistehtävässä hän keskittyi toimintatapoihin ja asiasisältöihin, joilla sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon oppisopimusopinnot rakentuvat. Kehittämistehtävän sisältöihin Hakala sai arvokasta tukea Lappian hyvinvointialan opettajilta. Hän keskusteli aiheesta myös sekä yksityisen että kunnallisen sosiaali- ja terveysalan palveluntarjoajan kanssa.

— Kehittämistehtävän ajatuksena oli kuvata opiskelijalle ja työelämälle tutkinnon muodostumista ja vaativuutta ja selventää millaista panostusta tutkinnon suorittaminen vaatii opiskelijalta, työelämältä ja oppilaitokselta.
Kehittämistehtävässä tarkastellaan tutkinnonosakohtaista ja ammattitaidon hankkimisen sisältöä. Keskeistä on, että sekä opiskelijalle ja työelämälle tulee oikeanlainen käsitys, mitä lähihoitajan opinnot oppisopimuksella tarkoittaa ja mitä osaamista hankitaan eri oppimisympäristöissä eli oppilaitoksessa ja työpaikalla. Oppisopimuspalveluilla on vakiintuneita yhteistyökumppaneita, joille tutkintosisällöt ja käytänteet ovat selvillä, mutta on todella tärkeää, että etenkin uusissa työyhteisöissä asiat käydään läpi yhdessä opiskelijan ja työyhteisön kanssa, kertoo Hakala kehittämistehtävästään.

Kehittämistyön dokumentteina syntyi tutkinnon muodostumista kuvaava asiakirja yhdestä osaamisalasta ammattitaitovaatimuksineen ja lisäksi kahdesta tutkinnon osasta taulukot, jossa kuvataan mitä ovat tutkinnon osan saavutettava osaaminen, ammattitaitovaatimukset, ydinosaaminen ja siihen liittyvä opetus oppilaitoksessa ja ammattitaidon hankkiminen työelämässä. Kehittämistyö jatkuu edelleen, koska tämä oli vasta alkusysäys asialle.

Lappiassa tuetaan henkilöstön osaamisen kehittämistä. Oppisopimuspalvelujen asiakkuuspäällikkö Mirja Anttila on tyytyväinen henkilöstön halukkuudesta kouluttautua ja kehittää omaa ammattitaitoa.

Kirjoittaja

Ota yhteyttä

Hakala Maija

Asiakkuusvastaava
puh.+358405135296
Oppisopimuspalvelut
Tornio, Urheilukatu 6