Lappian kv-toiminnalle OPH:n liikkuvuusperuskirja

Liikkuvuusperuskirjassa oppilaitosten aiempi kansainvälinen toiminta ja verkostot on tunnistettu ja tunnustettu.

​Kv-koordinaattori Marja-Liisa Tyystälä sanoo akkreditoinnin helpottavan uusien hankkeiden hakuprosessia.

​Ammattiopisto Lappia on saanut OPH:n kansainvälisen toiminnan liikkuvuusperuskirjan, akkreditoinnin, jonka tarkoituksena on kannustaa oppilaitoksia kansainvälistymisen strategiseen suunnitteluun.
Tavoitteena on pitkäjänteinen ja laadukas opiskelija-, opettaja- ja henkilöstöliikkuvuuden suunnittelu ja toteutus.

- Oppilaitoksilta edellytetään, että kansainvälisyys kuuluu koulutuksen järjestäjän strategiaan ja on osa arjen toimintaa. Samoin opiskelijoiden ja asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden tunnusluvuilta edellytetään kehitystä ja kasvua. Erasmus +-hankkeiden rahoitus on kasvussa ja se antaa akreditoinnin myötä entistä laajempia mahdollisuuksia kehittää Lappian kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä, kertoo Lappian kv-koordinaattori Marja-Liisa Tyystälä.

Liikkuvuusperuskirjan saaneilta oppilaitoksilta edellytetään pitkäaikaista näyttöä liikkuvuustoimintojen laadukkaasta toteutuksesta sekä voimassaolevaa kansainvälisyysstrategiaa. Akkreditointi oikeuttaa kevennettyyn hakumenettelyyn ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeiden (KA1) hakukierroksilla vuosina 2016-2020.

- Kevennetyssä hakumenettelyssä akkreditoitujen oppilaitosten aiempi kansainvälinen toiminta ja verkostot on tunnistettu ja tunnustettu. Niiden pohjalta uusissa hankehauissa voidaan keskittyä tulevan kv-liikkuvuuden tavoitteisiin ja kehittämiseen, selventää Marja-Liisa Tyystälä.

Opetushallitus on myöntänyt ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirjoja (VET Mobility Charter) Erasmus+ -ohjelmassa vuodesta 2014 alkaen.

Lisätietoja:
Tyystälä Marja-Liisa