Kun koulu loppuu -kiertue tsemppasi nuoria Lappiassa

Lappian Tornion toimipaikan juhlasalissa järjestettiin 8.11. taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) järjestämä Kun Koulu Loppuu -kiertue.

​Tilaisuuteen osallistui paljon nuoria.

Koulukiertue järjestetään Suomi 100 - TAT 70 -juhlavuoden kunniaksi. Kiertueen tarkoituksena on nuorten itsetunnon kohottamisen lisäksi tuoda kouluille innostava esitys siitä, miten nuorten kannattaa lähestyä työnantajia, mitä tarkoitetaan työelämätaidoilla ja millä keinoin päästä sisään työelämään.

- Idea järjestää tapahtuma tuli Rohkea Suomi -kampanjan myötä, jonka kautta huomattiin että kenttätyö on ollut kaikkein paras tapa kohdata nuoret, TAT:in toimitusjohtaja ja tapahtuman juontaja Kari Väisänen kertoo.
 
Kari Väisäsen lisäksi puhumassa oli myös paikallinen ravintolayrittäjä Jouni Kunnari, joka kertoi oman tarinansa koulutaipaleen jälkeisestä työelämästä.

- Työelämätaidoissa on kaksi tärkeää asiaa; asenne ja innostuneisuus. Paras tapa lähestyä työantajaa on kohdata hänet henkilökohtaisesti ja kasvotusten. Oma aktiivisuus on tärkeää, Väisänen kertoo.

Kiertue on järjestetty yli 100 kertaa ja tilaisuuksiin on osallistunut noin 13 tuhatta nuorta.

 

jounikunnari_uutiskuva.jpg   karivaisanen_uutiskuva.jpg

Tilaisuuden puhujat ravintolayrittäjä Jouni Kunnari (vas) sekä tapahtuman juontaja Kari Väisänen.

 

Lapin TNO-palvelut toteutti videotaltioinnin tapahtumasta facebook-sivuillaan.

Lisätietoja:
Uusitalo Mari