Musiikkiteknologi

Musiikkiteknologi

Musiikkialan perustutkinto

Musiikkiteknologian osaamisala

Tornio

 

 

 

Musiikkiteknologin koulutus on suuntautunut live-äänentoistoon, studiotyöskentelyyn ja musiikin tietotekniikkaan. Ammattitaitosi edellytyksenä on hyvä nuotinluku- ja soittotaito sekä laaja-alainen musiikin tuntemus.

Opiskelet musiikin äänitykseen ja äänentoistoon sekä tietotekniikkaan liittyviä tehtäviä. Opintoihisi sisältyy olennaisena osana teknologia-aineiden lisäksi instrumentti-, yhtyesoitto- ja musiikin teoriaopetusta.

Työpaikkasi voi valmistuttuasi olla äänite-, konsertti-, elokuva- tai videoalalla, radiossa, televisiossa, multimediaan liittyvissä tehtävissä, alan teollisuudessa, matkailupalvelualalla sekä kuntien ja muiden yhteisöjen järjestämässä musiikin harrastus- ja ohjaustoiminnassa. Musiikkialan osaaminen on eduksi myös ohjelmatoimistojen, festivaalien ja musiikkialan järjestöjen työtehtävissä.

Musiikkiteknologiksi voit opiskella Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa. Huipputekniikalla varustettu Musiikkitalo tarjoaa teknologiaopiskeluun erinomaiset puitteet studioineen ja konserttisaleineen.

 

Tutkinto

Laajuus 180 osaamispistettäKesto 2 - 3 vuottaOpetussuunnitelma

 

Hakeminen

Hakuohjeet ja lisätiedot pääsykokeista

 

Ota yhteyttä

Tornio, Pop & Jazz Konservatorio Lappia, Musiikkitalo

Tiimivastaava Jussi Leipälä, puh. 040 505 4123, jussi.leipala(at)lappia.fi