Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, parturi, kampaaja, kosmetologi

Koulutustyyppi

Oppisopimuskoulutus, Tutkintoon johtava koulutus

Koulutus alkaa

Nonstop

Paikkakunta

Kemi

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu hius- ja kauneudenhoitoalasta kiinnostuneille nuorille ja aikuisille.

Koulutus soveltuu myös ammattia vaihtaville.

Kuvaus

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneilla on ammattitaito palvella asiakkaita sekä myydä hius- ja kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluja. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hänellä on hyvä tuotetuntemus. Tutkinnon suorittaneilla on laaja-alaisen perusosaamisen lisäksi osaamisalan mukainen erikoistuneempi osaaminen. Valinnaisilla tutkinnon osilla osaamista voidaan laajentaa kaikissa osaamisaloissa.

Kampaajat ja parturit ovat hiusten ja parran hoitamisen ja muotoilun sekä tyylisuunnittelun asiantuntijoita. He suunnittelevat, toteuttavat ja markkinoivat asiakkaalle hiusten ja parran hoitoja, leikkauksia, kihartamiskäsittelyjä, kampauksia ja värjäyksiä. Lisäksi he ohjaavat asiakasta yksilöllisen tyylin löytämiseen kouluttautumalla ja seuraten ajankohtaisia tyyli- ja muotisuuntauksia. He tarvitsevat työssään käden koordinaatiotaitoja, ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja ja ennen kaikkea halua työskennellä asiakaspalveluammateissa.

Kampaajat ja parturit työskentelevät työntekijöinä tai yrittäjinä hius- ja kauneudenhoitoalan yrityksissä tai moniammatillisessa tiimissä. He voivat työskennellä myös asiakaspalvelutehtävissä, tuotemyyntityössä tai konsultointi- ja koulutustehtävissä hiusalan maahantuojien palveluksessa.

Kosmetologi suunnittelee ja toteuttaa hyvää oloa, terveyttä ja kauneutta tuottavia hoitoja. Hän ohjaa ja neuvoo persoonallisen tyylin löytämisessä, ihon ja kehon itsehoidossa sekä hoitotuotteiden valinnassa ja käytössä. Työssään hän tarvitsee käden koordinaatiotaitoja sekä palvelu-, ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja.

Kosmetologi toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai toisen palveluksessa kauneushoitolassa, kampaamon yhteydessä, moniammatillisissa yrityksissä muiden ammatinharjoittajien kanssa. Toisen palveluksessa kosmetologi työskentelee mm. kosmetiikkaosastoilla, kylpylöissä, apteekeissa, terveydenhuollon toimintaympäristössä sekä kosmetiikkaa maahantuovissa, valmistavissa ja markkinoivissa yrityksessä. Kosmetologi voi työskennellä myös myynti- ja koulutustehtävissä.

Hius- kauneudenhoitoalaa opiskellaan ajanmukaisilla opetusvälineillä varustetuissa erikoisluokissa. Asiakaspalvelua harjoitellaan heti opintojen alusta alkaen. Opinnoissa hyödynnetään uusinta opetusteknologiaa sekä sosiaalista mediaa. Opiskelija dokumentoi omaa osaamistaan ja kehittymistään kuvaamalla omia töitään sähköiseen osaamiskansioon tai osaamispäiväkirjaan blogissa.

Oppilaitoksen Hius- ja Kauneuspysäkit ovat työssäoppimispaikkoja, jossa opiskelijatyönä tehdään monipuolisia alan töitä ja palveluja asiakkaille. Työssäoppimisjaksoilla työskennellään myös alueen yrityksissä. Opintoihin kuuluu lisäksi yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavia projekteja ja tapahtumia. Parturi-kampaajaopiskelijat ja kosmetologi opiskelijat ovat mukana Lappian musiikkialan toteuttamissa produktioissa. Hius- ja kauneudenhoitoala järjestävät yhdessä oppilaitoksen omat Kauneusmessut.

Tutkinnon laajuus: 180 osaamispistettä
Kesto: 2 - 3 vuotta

Tutkinnon rakenne:
Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp


Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon osaamisalat:

• ihon hoidon osaamisala, kosmetologi
• kampaajatyön osaamisala, kampaaja
• parturityön osaamisala, parturi

Ihon hoidon osaamisalaan sisältyy kolme pakollista tutkinnon osaa:
Jalka- ja käsihoitopalvelut, kasvohoitopalvelut, myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla.

Kampaajatyön osaamisalaan sisältyy kaksi pakollista tutkinnon osaa:
Kampaajapalvelut ja myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla

Parturityön osaamisalaan sisältyy kaksi pakollista tutkinnon osaa:
Parturipalvelut ja myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla


Toteuttamissuunnitelma

 

Hakuaika

Jatkuva haku

Hakeutuminen

Hae koulutukseen

Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198

Lisätietoja

Hiusala: Osaamisalavastaava Anne Tuovinen puh. 050 310 9472, anne.tuovinen(at)lappia.fi
Kauneudenhoitoala: Tuntiopettaja Miia Mäki-Haapoja puh. 040 149 6014, miia.maki-haapoja(at)lappia.fi

Toteuttaja

Ammattiopisto Lappia