Talonrakennusalan ammattitutkinto

Koulutustyyppi

Oppisopimuskoulutus, Tutkintoon johtava koulutus

Koulutus alkaa

Nonstop

Paikkakunta

Tornio

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu talonrakennusalan työtehtävistä kiinnostuneille.

Kuvaus

Tavoite
Rakennusalan koulutus antaa sinulle osaamista alan monipuolisiin työtehtäviin. Opit uusia taitoja ja saat uusia ideoita ja ajatuksia sekä tukea työsi kehittämiseen ja opit muiden samoissa tehtävissä toimivien kokemuksista. Saat myös virallisen todistuksen osaamisestasi.
Tutkinnon suoritettuasi osaat valmistaa ja asentaa erilaisia rakenteita. Osaamisalan valinnasta ja valinnaisista tutkinnon osista riippuen saat erityisosaamista valituille osa-alueille. Tutkinnon osat valitaan henkilökohtaistamisen yhteydessä.

Toteutus
Koulutus toteutetaan monimuotoisesti lähi- ja etäopetuksen, ohjauksen sekä työhön soveltamisen yhdistelmänä. Pakollisen tutkinnon osan lisäksi on valittava kolme tutkinnon osaa.

Koulutus toteutetaan oppisopimuksena tai omaehtoisena koulutuksena. Oppisopimus edellyttää työsuhdetta tai yrittäjyyttä, sekä työnantajan sitoutumista koulutukseen. Omaehtoisessa koulutuksessa osallistut koulutukseen omaehtoisesti työsi ohessa ja hankit itsellesi työssäoppimispaikan.


Sisältö/ Teemat ja Lähipäiviä
- Orientaatio, aloitus ja perusteet 2 pv,
- Talouden, työn ja ympäristön hallinta (pakollinen tutkinnon osa) 6 pv,
- Betonirakenteet (osaamisala) 12 pv,
- Puurakenteet (osaamisala) 12 pv,
- Metallirakenteet (osaamisala) 12 pv,
- Korjausrakentaminen ja eristykset (osaamisala) 12 pv,
- ATK-pohjainen mittaus (valinnainen) 4 pv,
- Rakennusmittaus (valinnainen) 4 pv,
- Ikkunoiden huolto ja korjaus (valinnainen) 4 pv,
- Telinetyöt (valinnainen) 4 pv,
- Sääsuojaukset (valinnainen) 4 pv,
- Asbestityöt (valinnainen)

Tutkintotilaisuudet(näytöt) suoritetaan erillisen henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, valittujen tutkinnon osien ja aikaisemman osaamisen perusteella.


Toteuttamissuunnitelma

Hinta

Oppisopimus on osallistujalle ja työnantajalle maksuton.
Omaehtoisessa koulutuksessa opiskelijan maksuosuus on 258 € sisältäen tutkintomaksun.

Hakuaika

Jatkuva haku

Hakeutuminen

Hae koulutukseen
Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198

Lisätietoja

Vastuukouluttaja: Seppo Kenttälä, puh. +35840 547 9647, seppo.kenttala(at)lappia.fi
Asiakkuusvastaava, oppisopimus: Petri Partanen, puh. +35840 575 3443, petri.partanen(at)lappia.fi

Paikka
Ammattiopisto Lappia
Sammonkatu 8
94600 Kemi

Hakeutuminen
Oppisopimuskoulutus: ota yhteyttä vastuukouluttajaan tai oppisopimustoimistoon.
Omaehtoinen koulutus: täytä sähköinen hakeutumislomake osoitteessa: www.lappia.fi/koulutukset/aikuiskoulutus/aikuiskoulutuskalenteri

Aika
Koulutukseen jatkuva haku, aloitus sopimuksen mukaan. Opiskeluaika on tutkinnosta riippuen 1,5 – 2 vuotta ja lähipäiviä noin 2 kuukaudessa. Lähipäivien määrä ja opiskeluaika tarkentuvat henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti.

Toteuttaja

Ammattiopisto Lappia